Toka äitienpäiväni
Heräsin eilisaamuna avomiehen ja taaperon välistä. Molemmat olivat kuulemma kuunnelleet kuorsaustani jo noin vartin ajan.
En saanut aamiaista sänkyyn, onneksi, koska kuuma kahvi ja yksivuotias ovat huono yhdistelmä hataralla alustalla. Eikä aamiaista voi syödä ilman kahvia.
Avomies kyllä huomautti, että aamiaisen valmistaminen olisi ollut minun tapauksessani tosi helppo homma, koska syöt aina kaksi juustovoileipää, lasillisen tuoremehua ja kahvin. Totta.
Kymmenen maissa lähdimme pyöräpiknikille Utrechtin Rhijnauwen-alueelle, jossa on vanhan linnoituksen ja letturavintolan lisäksi iso (sateen jäljiltä märkä) nurmikenttä. Pyöräilimme vihreässä keväässä ja levitimme viltin nurmelle.
Oli niin lämmintä, että riisuimme takit.
Taapero alkoi pistellä poskeensa vesimeloninpalasia. Emme olleet tienneet, että hän osaa käyttää haarukkaa, jota hän kutsuu veitseksi. Mes.
Piknik jäi vähän lyhkäiseksi, koska taaperon oli päästävä ajoissa päiväunille.
Kolmen maissa satoi rankasti. Ovikello soi, ja oven takana seisoi yllättäen taaperon hoitaja. Päättelin, että hän halusi tulla ohikulkumatkallaan meille pitämään sadetta, ja olin valmis tarjoamaan hänelle kupposen kuumaa. Vaan hänpä olikin tulossa töihin: avomies oli järjestänyt lapselle hoitajan, koska aikoi viedä minut leffaan. Ylläri pylläri!
Sateen loputtua taapero lähti hoitajan kanssa leikkipuistoon ja minä avomiehen kanssa ensin drinkille ja sitten katsomaan The Circle -elokuvan. Avomies osaa valita väkivaltaisia elokuvia inhoavalle nörtille sopivia leffoja.
Kävimme elävien kuvien jälkeen kotona ihastelemassa ja pusimassa taaperoa ennen kuin hän meni nukkumaan, ja lähdimme sitten vielä syömään kreikkalaista ruokaa. Illallisen jälkeen haimme jäätelöä ja kävelimme takaisin kotiin ihanassa ilta-auringossa.
Kaikesta auringonpaisteesta ja rakkaudesta huolimatta minulla oli yllättäen koko päivän jotenkin melankolinen olo.
Olen tänään analysoinut sen johtuneen siitä, että mietin (vielä) normipäivää(kin) enemmän omaa rooliani ja vastuutani äitinä.
Onko lapsella hyvä olla? Minkälainen äiti olen? Miten osaisin huolehtia vähän vähemmän? Miten muistaisin arjen keskellä vielä useammin olla kiitollinen siitä, että saan olla äiti? Eihän se minulle mikään itsestäänselvyys ollut.
Näitä minä pohdiskelin ja vähän kyynelehdinkin iltatreffeillä. Avomies ihmetteli, kuunteli ja neuvoi minua muistelemaan taaperon ilmettä aiemmin illalla kotona käydessämme. Taapero istui kylvyssä leikkimässä ja katsoi meitä pienet kasvot loistaen.
Koska jos vettä läpsyttää kädellä, se roiskuu.
Mieti sitä ja relaa vähän, mama.
