Hollanninsuomalainen hississä

Hesarissa oli noin viikko sitten juttu sveitsiläislehden artikkelista, jossa hehkutettiin suomalaista vaikenemista. Olen melkein 16 ulkosuomalaisvuoden aikana oppinut höpöttämään vapautuneesti vieraiden kanssa, mutta on edelleen yksi paikka, jossa taannun umpisuomalaiseksi tuppisuuksi.

Se on hissi. Liian paljon vieraita ihmisiä per neliömetri.

Työskentelen nykyään Haagissa tornitalon 19. kerroksessa. Työpaikan hissi ei ole mitään vikkelää sorttia. Siksi se on aamuisin jatkuvasti täynnä porukkaa.

Varsinainen koettelemus suomalaiselle varpaisiinsatuijottelijalle.

Täyden hissin nähdessäni ensimmäinen reaktioni on viittoa sisään jo rynnänneille, että odotan kyllä seuraavaa, geen probleem. Välttäisin mielelläni matkustamisen kylki kyljessä tai pitkän hollantilaisen kainalossa. Tarvitsen omaa tilaa, myös hissimatkalla.

Aina joku huomaavainen hissimatkustaja kuitenkin huutaa, että kyllä tänne vielä mahtuu!

Sen jälkeen en enää kehtaa kieltäytyä kunniasta. Varsinkaan kun tiedän, että seuraava hissi on ihan yhtä täynnä.

Ahtaudun hissiin kymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa. Yritän olla jättämättä takkiani tai kassiani oven väliin ja nojaamatta keneenkään.

Hissi pysähtyy melkein joka kerroksessa, vähintään joka toisessa. Kaikille hissistä poistuville toivotetaan fijne dag tai werkse. Hissiin saapuvia tervehditään. Dag. Goedemorgen. 

Minulle tulee mieleen Monty Pythonin akvaariokalat.

En tiedä mihin katsoisin. Joku avaa keskustelun. Näin tapahtuu yleensä aina, kun ulkona sataa vettä tai on maanantaiaamu tai hissin tulo on kestänyt kauan. Ne ovat hyviä hissipuheenaiheita.

Ronskeimmat vitsailevat, kun kerrankin on yleisöä, joka ei pääse karkuun. Jotkut juoruilevat estoitta.

15. kerroksessa hissi tyhjenee, melkein. Loppumatkan vietän kaksin tuntemattoman miehen kanssa.

Nyt viimeistään tekee mieli kaivaa kännykkä taskusta. Keskityn kuitenkin katsomaan kenkiäni.

Yritän olla vähemmän juro, joten vilkaisen hissikamuani ja hymyilen. Vaivaannun. Ehkä hän luulee, että flirttailen.

Pysähdymme 18. kerroksessa. Joku oli tilannut hissin turhaan. Hymähdän ja vilkaisen taas kanssamatkustajaa. Jaamme pienen turhautumisen, matkahan kestää nyt noin 10 sekuntia kauemmin.

Olemme perillä, herrasmies antaa minun poistua ensimmäisenä.

Huokaisen salaa helpotuksesta, ja toivotan miehelle reippaalla äänellä mukavaa päivää.

Toimistomme muuttaa ensi viikolla seitsemänteen kerrokseen. Voisin siirtyä käyttämään portaita.