Taaperomme on hauska tyyppi

Taapero on osoittautunut erittäin hauskaksi tyypiksi, varsinkin levänneenä ja kylläisenä. Pienen vitsiniekan aktiivinen sanavarasto on vielä aika suppea, mutta tilannetaju on kohdallaan.

Tässä eilisen sunnuntaipäivän parhaat jutut:

Olin laittamassa pyykkejä koneeseen. Totesin taaperolle, että olen tyytyväinen pesukoneeseen – se on ihana kapistus. Taapero kipitti pesukoneen luokse antamaan sille pusun.

Kävimme lauantaina hakemassa ruotsalaisen huonekalujätin liikkeestä taaperolle potan. Sen irroitettavasta keskiosasta saa komean limenvihreän stetsonin. Käyttämätön potta taaperon hattuna on ihan ookoo, mutta mutta…

Kaupungilla hän osoitti montaa eri miestä ja kysyi: ”Isi?”. Vastasin joka kerta tietäväni 100% varmuudella, että tuo(kaan) mies ei ole hänen isänsä.

Kävimme noutamassa korjatut silmälasini. Optikkoliikkeestä poistuessamme taapero vilkutti ja kurkotti pieniä kasvojaan miesoptikkoa kohti, suu supussa. Tarjolla olisi ollut märkä jäähyväissuudelma.

Yritin opettaa taaperoa sanomaan tutti, jotta hän voisi pyytää tuttia nätisti eikä kirkuen. Hän katsoi minua silmiin, hymyili leveästi ja sanoi: emäntä. Pohjalainen hoitaja on opettanut.

Minulla on flunssa, joten avulias taapero pyyhki tomerana nenäni (ja poskeni ja suuni) – samalla litimärällä nenäliinalla, jolla olin juuri pyyhkinyt hänen nenänsä.

Taapero löi päänsä makuuhuoneen seinään, onneksi melko kevyesti. Sanoin vaistonvaraisesti au, minkä jälkeen taapero pussasi ja silitti seinää lohduttaakseen sitä.

Ja sitten on tietenkin taaperon kestovitsi, joka naurattaa häntä itseäänkin kovasti:

Jos taaperoa pyytää sanomaan suomalaisen hoitajansa nimen, hän lausuu aina hoitajan hollantilaisen avomiehen nimen ja virnistää suu korvissa.

Kyllähän päivään tietenkin mahtui myös hetkittäistä huutoa ja kaikenlaista rajojen testaamista. Mutta sen minä olen iltakymmeneltä jo unohtanut.

Valloittava, kujeileva ja temperamenttinen yksivuotiaamme, niin kovin rakas!