Asioita, joita en tiennyt vauvoista ja vanhemmuudesta
Olen ollut äiti 16 kuukauden ajan. Vanhemmuudesta olin neljänkymmenen vuoden ikään mennessä tietysti kuullut ystäviltäni ja työkavereiltani yhtä ja toista. Vauvoista en käytännön tasolla tiennyt juuri mitään. Luotin äidinvaistoon, neuvolaan ja Google-hakukoneeseen.
Al doende leert men, niin kuin hollantilainen sanoisi. Tekemällä oppii. Olemme selvinneet hyvin vauvavuodesta ja ensimmäisistä pikkulapsikuukausista. Univelkaa on, mutta parisuhde on hyvässä kuosissa, ja lapsi kasvaa ja kehittyy.
Olen oppinut monenlaista vanhemmuudesta, itsestäni ja taaperostamme sekä vauvan hoidosta yleisemmin. Mieleeni tuli viisi asiaa, joihin en etukäteen ollut osannut varautua.
1. Kestoflunssa
Olin varautunut korvatulehduskierteisiin, unettomiin öihin sairastavan vauvan vierellä, äidin huoleen, parasetamolisuppoihin, nuhanenään ja vauvan lohduttomaan sairasitkuun. Mutta en siihen, että olisin itse koko ajan vilustunut.
Vuonna 2017 minulla on ollut enemmän flunssapäiviä kuin terveitä päiviä – olen jatkuvasti puolikuntoinen. Jostain näitä nelikymppisen tainnuttavia viruksia löytyy joka viikolle.
Sillä aikaa taapero on sairastanut pari lyhyempää flunssaa ja saanut muutaman hampaan, mutta porskuttaa pääosin tyytyväisenä terveenä taaperona, luojan kiitos!
Syyskuussa alkavan päiväkodin pöpöjä odotellessa… köh köh.
2. Äidin yöeroahdistus
Tarvitsen paljon hiljaisuutta ja omaa aikaa. Niinpä ajattelin etukäteen, että hihkuisin tässä vaiheessa onnesta, kun pääsisin työmatkalla yksin hotelliin nukkumaan. Mutta ei.
Minun tekee tiukkaa mennä edes yhdeksi yöksi toiseen huoneeseen yskimään nukkumaan. Kaikki eroaminen on ollut varsin raastavaa, mutta nyt olen sentään tottunut olemaan taaperosta erossa työpäivän ajan. Selviän jopa työillallisesta, kunhan pääsen sen jälkeen yöksi taaperon lähelle.
3. Koolla, muodolla ja virtausnopeudella on väliä
Ihmettelin pari vuotta sitten kaupassa erilaisten tuttipullojen määrää. Miksi niitä on niin monenlaisia: erimuotoisia ja erikokoisia? Tuttipullo mikä tuttipullo.
Kun sitten totutimme vauvaa syömään tuttipullosta, ei hänelle kelvannut ensimmäinen vaihtoehto (liian pitkä tuttiosa, vauva kakoi) eikä toinen (maito valui liian nopeasti, vauva kakoi) eikä kolmas (jollain muulla tavalla väärä, vauva kieltäytyi), vaan vasta neljäs.
Tutkijana voisin tietysti väittää, että kyseessä oli neljännen pullon kohdalla tuttipulloon tottuminen eli puhdas sattuma. Mutta kyllä minä äitinä uskon, että oli löydettävä juuri meidän pikku prinsessalle sopiva suutuntuma.
4. Käsi kädessä
Luulin, että vauvat haluavat olla koko ajan sylissä tai kantorepussa, kokovartalokontaktissa. Vaan meidän taaperopa on alusta asti halunnut olla mieluummin käsi kädessä.
Imetettäessä, nukahtaessaan, istuskellessaan, pullomaitoa juodessaan, kävellessään, jopa vaunuissa istuessaan. Yöllä herätessään hän ei välttämättä siirry kainaloon, vaan ojentaa kätensä.
Käsi oli yksi ensimmäisistä suomenkielisistä sanoista, jotka hän oppi. Nyt hän osaa pyytää minua ottamaan kiinni ihanan pehmeästä, lämpimästä ja yleensä tahmaisesta kädestään. Tartun siihen aina, kun pystyn.
5. Vauvan tutka
Taaperon ollessa pieni vauva hän alkoi aina itkeä, kun lähestyimme kotia, mistä suunnasta tahansa. Tuossa vaiheessa hän ei vielä nähnyt vaunuistaan muuta kuin Utrechtin kauniita kanavia reunustavien puiden latvat.
Vitsailimme avomiehen kanssa, että hänellä on hyvin kehittynyt GPS eli global positioning system eli paikannin. Tutkageenit eivät todellakaan ole periytyneet minulta.
Nykyään, yksivuotiaana, hän tietää tarkkaan, missä Utrechtin keskustan leikkipuistot sijaitsevat. Vaikka yrittäisin nokkelana valita leikkipuistoja välttelevän reitin, osaa hän osoittaa sormellaan leikkipuiston sijainnin.
Hän osaa myös ilmaista selkeästi ja kuuluvasti, jos vaunuttaja kääntyy hänen mielestään väärään suuntaan. Ääää, brum brum tarkoittaa leikkipuisto on tuolla ja minä haluan mennä sinne ajelemaan muovimopoilla!
—
Kaikkein hauskinta äitiydessä on oppia tuntemaan uusi pieni ihminen. Se on vielä viihdyttävämpää kuin kuvittelin ja kovin ihmeellistä. Opettelemme suomenkielisiä sanoja ja tutkimme maailmaa yhdessä.
Vielä vähän horjuvin askelin ja käsi kädessä, tietenkin.
