Työmatkalla Lontoossa

Olen tosi taitava ikävöimään tärkeitä ihmisiä. Totta kai on silloin tällöin ihana viettää aikaa yksin, mutta kun ilta hämärtyy, haluan käpertyä unten maille oman perheen kanssa.

Siksi en mitenkään hihkunut onnesta, kun työkaverini ehdottivat, että lähtisin Lontooseen työmatkalle. Kahden päivän kurssi Lontoossa tarkoittaisi sitä, että minun pitäisi olla ensimmäistä kertaa kokonainen yö erossa taaperosta.

Taaperohan on jo 15 kuukauden ikäinen ja pärjää kyllä yhden yön ilman minua. Järjellä ajatellen asiassa ei siis ollut mitään ongelmaa. Mutta kun se tunnepuoli on niin monimutkainen.

No, päätin kuitenkin suostua. Joskushan se ensimmäinen yö on koettava.

Lähtöaamuna heräsin kello viisi varsinaiseen toimintaelokuvauneen, jossa olin avomiehen kanssa puolustautumassa kotiimme hyökänneitä tunkeilijoita vastaan. Tämä saattoi kertoa pienestä matka-angstista.

Olin hiipinyt kolmen maissa taaperon vierestä toiseen huoneeseen nukkumaan, jotta herätyskelloni ei herättäisi pikkuista. En siis päässyt pussailemaan ja vilkuttelemaan. Rintaani raastoi, kun painoin oven kiinni aamuhämärässä sanomatta hei hei.

Minulla on taipumusta kaikenlaisiin matkakommelluksiin, kerron niistä joskus myöhemmin. Päätin olla ajoissa ja välttää tällä kertaa sen, että nimeäni kuulutetaan lentokentällä… we will proceed to offload your luggage.

Yksi lentoasemalle vievistä junatunneleista oli ollut koko edellisen päivän kiinni, ja ensimmäinen suora junayhteys lentoasemalle lähti Utrechtistä vasta kello 6. Näiden logististen haasteiden takia olin kaukaa viisaasti tilannut taksin.

Taksi saapui puoli kuudelta. Jo ensimmäisten kolmen minuutin aikana olin onnistunut uskoutumaan taksikuskille, että olin lähdössä viettämään ensimmäistä yötä erossa lapsestani. Taksinkuljettaja, kolmen pojan isä, sanoi ymmärtävänsä. Matka meni rattoisasti jutellessa lapsista, kaksikielisyydestä ja kuljettajan kotimaasta Marokosta.

Lentokentän turvajärjestelyt olivat taas tiukentuneet, mutta aikaisen ajankohdan ansiosta kaikki meni sulavasti siihen asti, kunnes turvatarkastuksen mies tokaisi Taisi olla rouvalla vähän aikainen aamu. 

Ilahduin moisesta empatiasta ja vastasin Joo, todellakin! Ja mulla on kotona pieni… Hän ei selvästikään ollut kiinnostunut perhesuhteistani, koska keskeytti minut: Sun paita on väärin päin. Kokolappu on tuossa ulkopuolella leuan alla, katso vaikka.

Punastuin, mutisin jotain epämääräistä ja tunnustelin kaulustani. Hän oli oikeassa. No, onneksi kuulin asiasta tässä vaiheessa. Olisin saattanut kävellä koko päivän paita väärin päin, eikä kukaan olisi kehdannut mainita asiasta.

Olen matkustanut elämässäni tosi paljon, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun lensin (peräti tunnin!) yksin taaperon syntymän jälkeen. Seurasin lentoemännän turvaohjeita silmä kovana.

Lontoossa vietin koko päivän mielenkiintoisella kurssilla. Illalla kävimme työkavereiden kanssa syömässä Jamie’s Italian -nimisessä ravintolassa.

Hotelliin päästyäni tajusin, että minulta puuttui hammasharja ja deodorantti, ehkä kaikkein tärkeimmät hygieniavälineet. Hotellista löytyi onneksi automaatti, josta tällaiset lahopäät saavat ostaa kaikenlaista unohtunutta.

Huoneeni ilmastointi ei toiminut. 24 asteen huonelämpötila on vihdoin viimein viileään hollantilaismakuuhuoneeseen tottuneelle melkoinen takaisku. Nukuin rauhattomasti ja heräilin yöllä monta kertaa miettimään taaperoa. Se siitä nukkumisesta, kun kerrankin saa nukkua koko yön.

Aamulla koti-ikävä oli niin valtava, että selvitin jopa mahdollisuutta mennä kotiin aiemmalla lennolla toisen kurssipäivän jälkeen. Onneksi sain otettua järjen käteen enkä maksanut maltaita lennon vaihdosta.

Kotona kaikki oli tietenkin hyvin.

Minullekin tuli muuta ajateltavaa, kun pääsin runsaaseen aamiaispöytään.

Ennen kotiinlähtöä ehdin vielä syömään herkullista pubiruokaa ja käymään Selfridge’s-tavaratalossa. Halusin mennä sinne, koska olimme avomiehen kanssa katsoneet Mr. Selfridge -sarjan kaikki kaudet ja jaksot.

Entinen luksustavaratalohan on nykyään ihan normaali hintava ja meluisa ostoskeskus, kuten oletinkin, mutta silti. Mukaan tarttui red velvet cupcake ja paperitavaraa. Rakastan molempia intohimoisesti.

Taaperolle ostin tuliaiseksi pienen Karhuherra Paddington -pehmolelun.

Saavuin kotiin myöhään illalla, rättiväsyneenä. Taapero tuhisi jo tyytyväisenä sängyssään. Heti kun hän älähti ensimmäisen kerran, otin hänet ikionnellisena viereeni loppuyöksi. 

Oost, west, thuis best eli itä, länsi, kotona paras, niin kuin hollantilainen kotihiiri sanoisi.