Kun äiti palasi töihin

Minulla on uusi työ. Aloitin helmikuun puolivälissä valtion virkamiehenä, 28 tuntia viikossa. Uusi työ on proviisorin koulutustani vastaavaa toimistotyötä lääketutkimusten valvonnan parissa. Olen edelleen myös osa-aikainen yksinyrittäjä ja minulla on muutaman viikkotunnin pesti yliopistolla projektipäällikkönä.

Kotona tämä uusi työ tarkoittaa suurta muutosta. Olen pystynyt noudattamaan taaperon elämän ensimmäiset 14 kuukautta hyvin joustavaa aikataulua. Aamuisin minulla ei yleensä ole ollut kiire mihinkään, vaan olen ehtinyt toimia tyttären rytmin mukaan.

Nyt matkustan neljänä päivänä viikossa Haagiin töihin, joten minun on lähdettävä kotoa klo 7 ja 8 välillä. Työmatkaan menee pyörällä ja junalla tunti suuntaansa.

Onneksi avomiehen joustavat työajat sallivat sen, että hän voi olla kotona aamuyhdeksään saakka. Aamut ovat taaperon näkökulmasta siis yhtä rauhallisia kuin tähänkin saakka. Minä puolestani tulen kotiin klo 17 mennessä.

Teen kaksi kuuden ja kaksi kahdeksan tunnin työpäivää viikossa ja olen vapaa keskiviikkoisin. Avomies on vapaa torstaisin, joten hoitajaa meillä tarvitaan kolmena päivänä viikossa.

Taaperon hoidosta vastaa syyskuun alkuun saakka meillä kotona kaksi tuttua hoitajaa. Toinen on ollut taaperon kanssa jo yhdeksän kuukauden iästä lähtien ja toinenkin jo pari kuukautta.

On ihanaa, että saimme päivähoidon järjestymään kotona vielä muutaman kuukauden ajan. Tämä antaa meille kaikille aikaa totuttautua uuteen työtilanteeseen ennen kuin päiväkoti alkaa.

Päiväkotipäiviä tulee syyskuun alusta lähtien kaksi viikossa. Päiväkodissa saisi olla 10,5 tuntia päivässä, mutta yritämme rajoittaa päiväkotipäivän pituuden enintään kahdeksaan tuntiin, jotta ainakin toinen meistä ehtii olla taaperon kanssa kiireettömästi sekä aamulla että illalla.

Päiväkotihoitohan on Hollannissa aika kallista. Maksamme kahdesta hoitopäivästä viikossa noin 670 euroa kuukaudessa. Kokopäiväinen työviikko päiväkodissa maksaisi 1670 euroa kuussa. Valtio onneksi sentään maksaa takaisin osan päiväkotimaksusta vanhempien tulotason mukaan. Alimmissa tuloluokissa hoitomaksusta saa takaisin 94% ja korkeimmissa 33,3%. Maksimissaan tukea saa 230 tunnilta kuukaudessa, mikä vastaa 25 yhdeksän tunnin päivää.

Mutta ei tämä raha-asia minulle se vaikein juttu ole.

Kävin aikamoisen sisäisen kamppailun ensimmäisellä työviikolla. Vaikka minusta oli kiva aloittaa mielenkiintoinen työ, mietin useammin kuin kymmenen kertaa, olenko tehnyt oikean ratkaisun. Minulle tuli työpäivän aikana kova ikävä taaperoa.

Vielä kun ensimmäiselle työviikolle sattui koko perheen flunssa ja muuta huolta, olivat tämän äidin ajatukset hetkittäin vähän synkät.

Taaperolla oli tietenkin kaikki hyvin tuttujen ja mukavien hoitajien kanssa, mutta kotiin tultuani hän oli jo niin iltaväsynyt, että oli kanssani kaikesta eri mieltä. Tunsin itseni huonoksi äidiksi. Itkeä tihruutin illalla avomiehen olkaa vasten sillä aikaa kun taapero veteli kaikessa rauhassa hirsiä.

Kamalinta oli (on) hiipiä sängystä aikaisin ja lähteä töihin taaperon vielä nukkuessa. Lohdutin itseäni sillä, että hän oli saanut nukkua puoli yötä vieressäni. Kai hän tajuaa, ettei äiti ole hylännyt häntä? Tiesin kyllä olevani epärationaalinen. Sitä se rakkaus teettää.

Töissä en viitsinyt avautua tunteistani työkaveriäideille, jotka olivat hollantilaiseen tapaan joutuneet aloittamaan työnteon vauvojensa ollessa kolmen kuukauden ikäisiä.

Hoitajien lähettämät hauskat videot ja suloiset kuvat auttoivat. Ilahduttavaa oli myös kuulla, mitä kaikkea taapero oli työpäiväni aikana oppinut. Hän huuteli hoitajan kanssa kissaa sss, sss ja sanoi isin perässä hollanninkieliset sanat boom (puu), bloem (kukka) ja maan (kuu).

Tämä äidin eroahdistus helpottaa kuulemma ajan kanssa. Nyt pari viikkoa myöhemmin kurkkua ei kurista enää yhtä julmetusti. Ainakaan näin sunnuntaina.