blogi,  elämä alankomaissa,  hollanninsuomalaisuus

Taapero pyörän kyydissä

Viime lauantai oli avomiehen onnenpäivä: hän sai taaperon ensimmäistä kertaa polkupyöränsä kyytiin.

Olin odottanut vähän huolissani vauvan ensimmäistä pyöräreissua – hollantilaisen lapsen äitinä tiesin, että se koittaisi pian. Avomies taas on ollut asiasta niin innoissaan, ettei ole meinannut pysyä housuissaan.

Primäärireaktioni olisi kieltää pikkuisen kuljettaminen pyörällä. Kyllä minä avomiehen pyöräilykykyyn luotan, mutta ne muut liikenteessä liikkujat… Yritän kuitenkin olla kasvattamatta pelon ja huolen kautta (elämäni suurin haaste), joten en asetu poikkiteloin tässäkään asiassa.

Ensin piti onneksi odottaa, että vauva/taapero osaa istua tukevasti. Jonkinlainen ymmärrys tapahtumistakin on hyödyksi ilmaa halkoessa. Nyt, 13 kuukauden iässä, aika tuntui sopivalta uuteen seikkailuun.

unadjustednonraw_thumb_f6a

Hollannissa vauvojen ja taaperoiden kuljettaminen pyörän selässä on arkipäivää. Olen nähnyt äitejä, joilla on polkupyörän kyydissä kolme lasta: kaksi isompaa takana peräkkäin ja yksi edessä vauvaistuimessa.

Myös ns. bakfiets eli laatikkopyörä on yleinen. Se on pyörä (fiets), jonka etuosassa on iso laatikko (bak). Laatikkoon mahtuu istumaan yksi tai useampi lapsukainen. Bakfiets on kätevä kuljetusväline mutta selvästikin pirun vaikea parkkeerata kapealle kadulle niin, että sen ohi pääsee kulkemaan lastenvaunujen kanssa. Grrr.

Meillä oli ennestään kaksi ruosteista mummopyörää (omafiets), joilla ajelemme asemalle ja takaisin. Ne ovat niin rämiä, ettei niiden tarvitse pelätä lähtevän pitkäkyntisten matkaan työpäivän aikana.

Arvokasta taaperoa ei kuitenkaan rämäfillarin kyytiin laiteta. Siksi meillä on nyt hieno musta kaupunkipyörä (stadsfiets), joka tunnetaan myös nimellä äitipyörä (mamafiets): leveät pyörät, vankka runko, kaikki osat tallella.

Uuden taaperoturvallisen pyörän hankinta on ollut avomiehen projekti jo muutaman kuukauden ajan. Hän on punninnut, vertaillut, lukenut testituloksia ja miettinyt. Kärsimättömänä ihmisenä ihailen avomiehen huolellista valintaprosessia, jonka tuloksena meillä on nyt Utrechtissä valmistettu kaunis ja tukeva pyörä.

img_8958
Rauhallinen kotikatu  ja muutama pyörä

Pyöräily on täällä melko turvallista, koska pyörätie tai -kaista löytyy lähes joka paikasta. Ihan keskustassa polkupyörät tosin seikkailevat autojen seassa. Onneksi meidän keskustakotikadulta pääsee nopeasti kunnon pyöräteille. Toisaalta keskusta on niin kompakti, ettei meidän edes kannata kulkea pyörällä kodin ympäristössä.

Pyöräilykypäriä Utrechtissä ei juurikaan näy, mutta taaperon kohdalla asiasta ei edes keskusteltu. Suomalaisen äidin lapsi pyöräilee kypärä päässä. Piste.

Taapero istutettiin eilen fillarikaupassa pyörän ohjaustangolle kiinnitettyyn turvaistuimeen. Hän näytti siltä kuin olisi istunut siinä aina; selkä suorassa, into piukassa ja pienet sormet lungisti ohjaustangolla. Kypärää puettaessa hän protestoi. Onneksi matkaan lähtö oli niin kiinnostavaa, että tyhmä kova hattu unohtui.

Kävelin fillarikaupasta kotiin tyhjien vaunujen kanssa, koska avomies lähti taaperon kanssa saman tien pienelle pyörälenkille. Kotona minuutit kuluivat hitaasti odotellessani reissun loppumista. Huokaisin helpotuksesta, kun punaposkiset pyöräilijät saapuivat iloisina kotiportille. Taapero näytti nauttivan pyöräilystä kovasti. Avomieskin suorastaan kihisi onnesta.

Kai tähän on totuttava.

Itselläni taitaa kuitenkin mennä vielä jonkin aikaa ennen kuin uskallan pyöräillä tytär kyydissäni. Ehkä noin 15 vuotta. Vastapainoksi lupaan täten tehdä hänen kanssaan paljon mielenkiintoisia kävelylenkkejä.

img_3216
Isä ja tytär aamukävelyllä

2 Comments

  • Anne

    En ikinä oppinut pyöräilemään sen etuistuimet kanssa. Se oli miehen hommia. Kun lapsi kasvoi ja Etuistuinten jäi pieneksi niin ostettiin taakse istuin ja sen kanssa minäkin uskalsin pyöräillä. Hollannissa pyöräily onkin niin helppoa.

    • satu

      Se on totta. Varsinkin keskustan ulkopuolella pyöräily on tosi helppoa kun ei ole mäkiäkään. Uskaltaisinkohan mäkin sillä takaistuimella?

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: