Puoli vuotta Bostonissa

Kuutisen vuotta sitten silloinen hollantilainen työnantajani ehdotti minulle puolen vuoden tutkijavaihtoa Bostonissa, Yhdysvalloissa. Minua ei tarvinnut kauaa houkutella – ryhdyin samalta istumalta järjestämään matkaa. Olin sinkku ja väliaikainen maisemanvaihdos oli tervetullut.

Edelliset Amerikan-reissuni olivat olleet työmatkoja, tällä kertaa pääsin tutustumaan amerikkalaiselämään kongressikeskusten ulkopuolella. Olin käynyt kerran aiemmin Bostonissa ja ihastunut kaupunkiin.

Tutkijavaihto toteutui toukokuussa 2012. Valitsin ajankohdaksi kesän, koska tiesin, että Bostonin talvi saattaa olla hyvinkin kylmä ja luminen. Toisaalta halusin nähdä syksyllä Massachussetts-osavaltion ruskan.

Työpaikkani Bostonissa oli Brigham and Women’s Hospital, joka on Harvardin yliopiston opetussairaala. Sairaalan ihotautien yksiköllä on kohtalaisen kokoinen tutkimusosasto, joka käyttää tutkimusaineistona epidemiologisissa piireissä kuuluisia suuria tietokantoja. Minua houkutti kovasti päästä tekemään tutkimusta legendaarisella aineistolla.

Löysin Airbnb:n kautta huoneen ja kylpyhuoneen viktoriaanisesta talosta Jamaica Plain -kaupunginosasta. Vuokranantajani, paikallinen sinkkumies, asui itsekin samassa talossa. Vuokrasin oman asuntoni Haagissa tamperelaiselle opiskelijapariskunnalle, jonka löysin internetin suomalaispalstan kautta. Vein henkilökohtaiset tavarani säilöön kellarivarastoon.

Paperihommaa vaihtovierailijaviisumihakemusta varten oli paljon; loppujen lopuksi lähdin Yhdysvaltojen konsulaattiin Amsterdamiin mukanani 700 grammaa paperia. Minut screenattiin myös tulevan työpaikkani puolesta aika tarkasti, joten jouduin täyttelemään jo etukäteen kaikenlaisia lomakkeita: Intellectual Property, Criminal Record Check, Confidentiality Agreement, External Financial Support… Oli myös esitettävä rokotustodistukset, joita minulla ei ollut. Vaikka en ollutkaan potilastyössä, pääsin työpaikalleni Bostonissa vasta sen jälkeen, kun minulta oli testattu verestä erinäisten infektiotautien vasta-aineet.

Otin etukäteen yhteyttä bostonilaisen työpaikkani gastroentrologian osastoon ja etsin itselleni lääkärin mahdollisia terveyspulmia varten. Kroonisen sairauden kanssa on pakko varautua pahimpaan.

Matkan valmistelut sujuivat kuin tanssi. Melkein.

Kaksi viikkoa ennen matkaa Bostonin ihmiset ihan vakavissaan kysyivät, voisinko ehkä sittenkin saapua kaksi kuukautta aiottua myöhemmin. Molemmat post docit kun sattuivat olemaan muualla. Jep.

En oikeastaan edes säikähtänyt, koska koko kysymys oli niin absurdi. Vastasin kohteliaasti, että matkan lykkääminen olisi hankalaa ottaen huomioon viisumi- ja asuntoasiat. Sain onneksi vakuutettua tulevan esimieheni siitä, että olen omatoiminen, eikä minua tarvitse pitää koko ajan kädestä kiinni. Lensin Bostoniin sovittuna päivänä.

Bostonilainen vuokraisäntäni osoittautui oikein mukavaksi tyypiksi, joka auttoi minua monessa asiassa. Hän kutsui minut mukaan lähtiessään kavereidensa kanssa ulos syömään ja piti tarvittaessa seuraa muttei kuitenkaan tunkeutunut reviirilleni. Hän oli hyvä kokki. Joskus aamuisin, kun laskeuduin omasta valtakunnastani alakerran keittiöön, hän oli jättänyt minulle aamupalaksi tekemäänsä butter breadia, jota syödään vaahterasiirapin kanssa. Varsinaista hemmottelua.

Bostonin kesä oli kuuma ja minulla oli paljon vapaa-aikaa. Kävin joogassa monta kertaa viikossa, lenkkeilin sen minkä helteeltä pystyin ja työkin sujui alkuvaikeuksien jälkeen hyvin. Alkuvaikeudet johtuivat muun muassa siitä, että minut oli kirjattu sairaalan systeemiin nimellä SILSKONEN, mikä ei varsinaisesti auttanut tietokoneasioissa.

Löysin kesän aikana Jamaica Plainilta, keskustasta ja Cambridgesta omat lempipaikkani, kuten libanonilaisen ravintolan (”number 27 without onions, please”), kuppikakkukaupan, drinkkibaarin ja kirjakaupan. Asuntoni lähellä sijaitseva joogastudiokin oli mieluinen.

Ehdin matkustella jonkin verran Bostonin ympäristössä. Kävin kerran halpisbussilla viettämässä pitkän viikonlopun New Yorkissa ja lomailin Cape Codilla ja Martha’s Vineyardilla.

Pääsin jopa rakkaan kuorolauluharrastukseni pariin, kun ilmoittauduin Harvard Summer Chorus -kuoron projektiin. Tasoltaan kuoro oli vähän (miten tämän nyt kauniisti sanoisi) epätasainen, mutta minulla oli harjoituksissa hauskaa kuunnellessani kahden nuoren ja vallattoman ykkössopraanon juttuja. Toinen heistä ihastui tenoriin, joten kikateltavaa riitti.

Marraskuun alussa palasin Hollantiin. Paluumatka viivästyi viidellä päivällä Sandy-hurrikaanin takia. Onneksi Boston kuitenkin säästyi pahemmilta vahingoilta.

Tutkijavaihdon aikana tekemäni tutkimusten tulokset julkaistiin vasta vuosia myöhemmin. Siinä vaiheessa olin ehtinyt saattaa maailmaan jotain paljon tärkeämpää: pienen ihmisen.

Bostonilla on minun sydämessäni erityinen paikka, eikä vähiten siksi, että heti matkan alkuvaiheessa tapasin siellä hollantilaisen avomieheni. Sitten kun tyttäremme on vähän isompi, suuntaamme Bostoniin näyttämään hänelle kaikki lempijuttumme. Käymme varmasti myös moikkaamassa vuokraisäntääni. Hän härnäsi minua silloin viisi vuotta sitten epäilemällä kaukosuhteen onnistumista. On ollut ihana todistaa hänen olleen väärässä.