Vauvan eka vuosi: 2. kuukausi

Heti toisen kuukauden alussa meillä oli neuvola (consultatiebureau, holl.). Neuvola on täällä Hollannissa lähinnä mittaus- ja rokotuslaitos, ainakin meidän tapauksessamme. Mitään pidempää keskustelua vauvan hoidosta tai varsinkaan vanhempien jaksamisesta ei ole toistaiseksi käyty. Kysymyksiä saa toki esittää. Olen ymmärtänyt, että Suomessa täytetään kyselylomakkeita ja jutellaan vauvan kanssa elämisestä, ruokailusta ja jopa uusien asioiden oppimisesta.

Olisin ihan alussa kaivannut Suomen mallin mukaista neuvolaa ja kunnon keskusteluja ammattilaisen kanssa. Olo oli epävarma – olihan tämä ensimmäinen kerta kun olin vastuussa vastasyntyneestä. Onneksi minulla on koko ajan ollut tukena veljeni vaimo, jolla on kokemusta vauva-asioista. Aina kun jokin askarruttaa, lähetän viestiä hänelle ja saan vastauksen melkein reaaliajassa. Myös vauvan kummitädit ovat saaneet rauhoitella minua ja vastailla kysymyksiini raskausajasta lähtien.

Hauskaa ensimmäisessä neuvolakäynnissä oli se, että vauva kakkasi neuvolalääkärin pöydälle, kun häntä tutkittiin ilman vaippaa. That’s my girl.

Itsellänikin oli tässä kuussa lyhyt ja ytimekäs sairaalan jälkitarkastus. Käsipäivää, leikkausarven tarkistus ja pari kysymystä.

Sää oli tosi lämmin tammi-helmikuuksi; mittari (lue: iPhonen sääapp) kipusi välillä jopa 14 asteeseen. Ensimmäiset krookukset ja narsissit kukkivat. Tein pitkiä kävelylenkkejä ja avomieskin lähti ensimmäistä kertaa ilman minua ulos vauvan kanssa. Saattelin häntä matkaan: Muista sitten…, Tarkista välillä että…, Kato jooko että…, Jos se alkaa itkemään… Ymmärrätte varmaan.

Neljän viikon ikäisenä vauva nukkui silloin tällöin alkuyöstä tosi pitkiä pätkiä, kuten 21.30-04.30 tai 22.00-5.15. Päiväunetkin saattoivat tuolloin kestää kolme tuntia. Nämä jäivät kuitenkin harvinaisuuksiksi. Yleensä nälkä kurni parin tunnin välein ja viiden-kuuden viikon iässä useamminkin.

Kuuden viikon iässä päiväunet eivät oikein onnistuneet eikä minkäänlaista päivärytmiä ollut. Hormoninäpyt ilmestyivät ja hävisivät melko nopeasti. Vatsakrampit (?) häiritsivät vauvaa. Joinakin päivinä olin aika epätoivoinen, kun en saanut vauvaa nukkumaan päivisin niin, että olisin itsekin saanut levätä. Tutti ei tässä vaiheessa vielä kelvannut.

Olin iltaisin niin väsynyt, että käskin kerran avomiehen takaisin kotiin huvittelemasta, koska en jaksanut olla yksin vauvan kanssa. Hän piti pyyntöäni täysin normaalina ja kipaisi kotiin. Minua asia harmitti, koska avomies oli pitkästä aikaa päässyt kaljalle parhaan ystävänsä kanssa. Hän ei yleensä ole mikään bilehile.

7 viikon iässä tutti pysyi viimein suussa ja auttoi nukahtamaan. Siitä lähtien vauva simahti päivällä vähän paremmin omiin vaunuihinsa ulkona tai sisällä. Usein kuitenkin istuin sohvalla ja vauva tuhisi päiväunia sylissäni. Tai söi.

Kuuden viikon iässä kokeilimme ensimmäisen kerran antaa äidinmaitoa tuttipullosta. Avomies sai kunnian olla ensimmäinen pullontarjoaja. Vauva söi ja nukahti. Alussa harjoittelimme pulloruokintaa silloin tällöin, pari kertaa viikossa päivisin.

Vauva oli ollut syntymästään asti kova pulauttelemaan. Ilman rintakumia en voinut imettää, koska silloin pulauttelu yltyi ihan mahdottomaksi. Noin 7 viikon iässä maitoa tuli takaisin sen verran runsaasti, että soitin omalääkärille. Hän rauhoitteli minua: jos vauva kasvaa hyvin eikä vaikuta tuskaiselta, on pulauttelu edelleen normaalin rajoissa. Yritin luottaa lääkärin sanoihin.

Toinen vauvan (suomalaisista) kummitädeistä kävi kylässä ja näki vauvan ensimmäistä kertaa. Meillä kävi muutenkin edelleen aika paljon vieraita, mikä oli kivaa minulle, kun olin yksin kotona vauvan kanssa.

Hankimme vauvalle Hollannin passin.

Toisen kuukauden lopussa vauva sai ensimmäiset rokotuksensa. Tirautin pari kyyneltä lohduttaessani säikähtänyttä vauvaa. Hän oli rokotusten jälkeen pari vuorokautta vähän väsyneempi ja itkuisempi. Ehkä.

Tämän kuun aikana vauva oppi seuraamaan leluja katseellaan. Niskahan hänellä oli vahva jo syntyessään, joten hän osasi hienosti pönöttää mahallaan käsivarsiensa varassa. Kuuden viikon iässä hän alkoi äännellä (mielestämme) vähän eri tavalla ja sain ikuistettua kameralla ensimmäiset ihan oikeat hymyt. Oih! Sen jälkeen hymyä onkin riittänyt.