Avomiehen kanssa treffeillä

Ennen vauvan syntymää ajattelin, että olisin tässä ensimmäisen vuoden loppumetreillä jo aika hyvä lähtemään avomiehen kanssa illalliselle vauvan jäädessä kotiin.

Mitä vielä! Me olemme käyneet yhdessä ilman vauvaa ulkona vasta kerran: omana syntymäpäivänäni, kun söimme pikaisesti naapuriravintolassa. Siitä on jo seitsemän kuukautta.

Minä en vaan raaski. Olenhan minä laulanut iltaisin konsertteja ja käynyt tapaamassa kavereita, mutta silloin vauva on ollut avomiehen kanssa. Lähtöhaluja on hillinnyt sekin, että olemme jo muutaman kuukauden ajan pystyneet syömään illallisen rauhassa kahdestaan, koska vauva menee yöpuulle klo 19-20.

Nyt kun illat tummenevat ja jouluvalot syttyvät, minun teki kuitenkin mieli lähteä avomiehen kanssa ravintolan hämärään juttelemaan ja juomaan hyvää viiniä. Sitä paitsi meillä on ollut jo jonkin aikaa niin hyvä ja kiva hoitaja vauvalle, ettei meidän tarvitse huolehtia ainakaan siitä asiasta.

Tuumasta toimeen. Vauvan hoitaja saapui eilen klo 16.30, auringonlaskun aikaan. Lähdimme avomiehen kanssa ensin kävelylle kirpeään talvi-ilmaan, joka on kyllä Suomen mittapuussa enemmänkin syksyinen kuin talvinen. Tallustimme käsi kädessä pitkin Utrechtin kanavarantoja ja juttelimme.

Olin varannut meille pöydän kotikatumme syyrialaisesta ravintolasta. Ravintola avattiin aiemmin tänä vuonna joukkorahoituksen avulla, ja siellä työskentelee sekä pakolaisena Hollantiin tulleita että paikallisia ravintola-alan ammattilaisia. Herkullisilla ruoka-annoksilla on erikoiset nimet, kuten Mlokhia tai Fuul mukala.

Sen jälkeen kun olimme nauttineet kolmen ruokalajin illallisen, katsoimme vähän hölmistyneinä kelloa: vasta kymmenen yli seitsemän. Lähdimme taas kävelemään, avomieheltä kun puuttui päivän askeltavoitteesta vielä 2000 askelta.

Jouluisen kaupungin halki käveltyämme päädyimme juomaan olutta ja portviiniä lähistöllä olevaan baariin. Juttelimme vauvan ensimmäisestä vuodesta, haukottelimme ja keksimme muille baarissa istuville elämäntarinoita. Huokailimme, että onpa kiva kun paikalla on vain muutama ihminen ja onpa ihanan pehmeä sohva. Jos otettais ihan pienet nokoset tässä?

Selitin avomiehelle, miten minusta tuntuu kuin minusta puuttuisi pala, jos olen erossa vauvasta. Hän nyökytteli ja ainakin yritti ymmärtää.

Siinä vaiheessa kun haukottelu oli varttia yli kahdeksan yltynyt jatkuvaksi, päätimme luovuttaa ja lähteä jatkamaan keski-ikäisten treffejä kotisohvalle. Meillä on siinä aina oikein mukavaa.