Syysviikonloppu Helsingissä

Lokakuun alussa lähdimme pitkäksi viikonlopuksi Helsinkiin. Syy lyhyeen perhelomaan oli proviisorikurssini luokkakokous, johon halusin ehdottomasti osallistua. Bonuksena kuulimme, että veljenpoikani viettäisi 5-vuotissynttäreitään Helsingissä samana viikonloppuna. Tapaisimme siis kaikki tärkeimmät ihmiset vaikka emme tällä reissulla ehtisikään Mikkeliin tai Tampereen seudulle.

Tämä oli vauvan toinen lentomatka mutta ensimmäinen sen jälkeen, kun hän oli oppinut ryömimään ja seisomaan. Lento meni oikein mukavasti, vaikka olinkin vähän jännittänyt temperamenttisen vauvan kanssa paikallaan istumista.

Helsinki-Vantaalla olimme kaikki kolme täpinöissämme, koska pääsimme ensimmäistä kertaa junalla Helsingin keskustaan. Vauva otti junamatkasta kaiken irti ja tuijotti haltioituneena suu kiinni ikkunassa ohi vilistäviä maisemia. Taisimme jättää lähijunan ikkunaan maissinaksuiset pusujäljet. Anteeksi.

Helsingissä on minusta nykyään ihana suuren maailman meininki (oikeasti!): kaikenlaisia myöhään auki olevia supermarketteja ja eksoottisia ruokapaikkoja – siis muitakin kuin pizzerioita tai kebabravintoloita. Vaunuilla pääsee helposti joka paikkaan ja syöttötuoleja on. Yllätyn myös aina uudelleen hyvästä asiakaspalvelusta, joka on yleisesti ottaen parempaa kuin Hollannissa. Ja muutenkin: sekä asiat että ihmiset toimivat minulle loogisella tavalla.

Luokkakokous järjestettiin ravintola Krog Madamessa Kampissa. Ruoka oli tosi hyvää, mutta kun näin ohutpohjaisen, soikean pitsan vieruskaverini lautasella, minuun iski falafelpullieni ääressä valtava annoskateus. Onneksi vieruskaveri ei jaksanut syödä annostaan loppuun, joten viimeinen pitsanpala katosi minun suuhuni. Once a pizza lover, always a pizza lover.

Olin nähnyt kurssitovereitani viimeksi noin 10-15 vuotta sitten, mutta sitä ei juurikaan huomannut. Vaihdoimme kyllä ensin jälkeläis- ja työkuulumiset mutta sen jälkeen pääsimme ihan samanlaiseen kikatushörötystunnelmaan kuin opiskeluaikana. Surullisiakin asioita on tosin ehtinyt tapahtua, ja niistäkin puhuttiin.

Tuoreena *kröhöm* äitinä en millään jaksanut pitkälle yli puolen yön, vaikka juttua olisikin riittänyt vielä tuntikaupalla. Kotimatkalla ihmettelin humalaisten ihmisten paljoutta ja kömmin sitten hieman hyperinä avomiehen ja vauvan viereen hotellisänkyyn. Olin tosi onnellinen rentouttavan illan jälkeen. Vaikka hallitsen hollannin kielen hyvin, niin ihan täysin se alkuperäinen Satu Mikkelistä olen vain suomeksi. Taidan tarvita tällaisia iltoja silloin tällöin.

Kävelimme viikonlopun aikana yhteensä kymmeniä kilometrejä pitkin aurinkoisen Helsingin katuja. Olin aivan hurmioitunut, varsinkin silloin kun pysähdyimme Töölönlahden laiturilla ja näin vastarannan ruskapuut, huvilat ja maailmanpyörän. Veljenpojan (sanasta tulee aina mieleen Tupu, Hupu ja Lupu) synttäritkin vietettiin ihanassa puutalossa Käpylässä, jonne kävelimme keskustasta. Vaunuista kuuluneesta protestista päätellen vaellustamme ei katsottu hyvällä. Onneksi vauva leppyi synttärikutsuilla ihastellessaan serkkujansa ja muita sukulaisiaan.

Olin unohtanut, miten kipakka tuuli Helsingissä voi olla, mutta kaukaa viisaina olimme pakanneet vauvalle mukaan kesällä Mikkelin Prisman alennusmyynnistä ostetun pörröhaalarin. Sukat, hanskat tai pipo kun eivät vauvelin päässä/jalassa/käsissä pysy – ne suututtavat. Pikkuhollantilainen täytyy vielä totuttaa pakkasvarusteisiin.

Sunnuntaina näimme vielä omat parhaat ystäväni (vauvan kummitädit). Lompsimme jutustellen pitkin Helsinkiä ja söimme. Törmäsimme Espan puistossa isoihin saippuakupliin ja kuuntelimme Aleksilla pullokonserttia.

Suomen matkat menevät aina liian nopeasti. Minulla on matkan loppuessa joka kerta sellainen olo, etten ehtinyt ollenkaan tarpeeksi jutella ja olla yhdessä – kenenkään kanssa. Siksi viimeinen päivä ei minulle henkilökohtaisesti yleensä ole kovin mukava päivä. Joudun silloin mielessäni etsimään hyviä syitä sille, että asun niin kaukana läheisistä.

Yksi niistä hyvistä syistä on tietenkin se lentomatkalla sylissäni tuhiseva ihana vauva. Hänen kotinsa on Utrechtissä. Suomesta tulee hänelle lomamaa, jossa asuu monta tärkeää ihmistä.