- Yleinen
Aneeminen äiti
Viime syyskuun puolessa välissä onnittelin itseäni siitä, että olen pysynyt suhtkoht hyvässä kunnossa koko vauvavuoden ajan. Ja sitten sain labratulokset.
Seinäkirjoituksia
Utrechtissä on paljon kaikenlaisia seinäkirjoituksia. Suomensin niistä yhden.
Junailu Hollannissa vauvan kanssa
Hollannin junat eivät ole vaunuystävällisiä (pun intended). Silti olemme vauvan kanssa tehneet useita junamatkoja lähikaupunkeihin ja kauemmaksikin.
Oma koti liian kallis
Vuonna 2007 päätin ostaa Hollannista asunnon. Olin asunut jo kuusi vuotta vuokralla ja minua pidettiin siksi vähän hölmönä.
Kuorolauluharrastus
Sain juuri postissa kasan nuotteja. Laulamme jouluaattoiltana yhdessä maailman parhaista konserttisaleista: Amsterdamin Concertgebouw:ssa.
- Yleinen
Viheliäinen IBD
Minulla on CU. Colitis ulcerosa. Haavainen paksusuolentulehdus. Tulehduksellinen suolistosairaus. IBD. Viheliäinen krooninen sairaus.