12: #pizzalover

Lempiruokaani on pitsa. Tai pizza – Kielitohtorin mukaan molemmat kirjoitusasut ovat oikein.

Vaan ei minulle mikä tahansa pitsa kelpaa.

Pitsan pitää olla ohutpohjainen ja rapeakuorinen, eikä se saa sisältää niin paljon täytteitä, että se löystyy. Tämäntyyppinen pitsa tarjoillaan joko proseccon tai hyvän kalifornialaisen Chardonnayn kanssa. Sitä syödään treffeillä, joiden aikana tuijotellaan kumppania silmiin (ja jutellaan lapsesta).

Toinen herkullinen pitsatyyppi on se, jota tehdään itse kokonainen pellillinen lauantaisaunan jälkeen. Mikäli mahdollista, pitsan valmistus ulkoistetaan äidille tai kummipojalle. Pitsaa syödään sohvalla tukka märkänä, ja pellillisestä riittää popsittavaa pitkin seuraavaakin päivää. Palanpainikkeeksi suositellaan joko raikasta appelsiinilimonadia tai jääkaappikylmää olutta.

Ja sitten on vielä se kolmas tyyppi, ns. krapulapitsa, jota suosin 90-luvulla farmasiaa opiskellessani: Kotipizzan jauhelihapitsa ekstrasalamilla. Ruokajuomaksi suositellaan jättikokista. Ateriakokonaisuus korvaa tehokkaasti juhliessa menetetyt suolot ja sokerit. Tämäntyyppistä pitsaa syödessä voi katsoa esimerkiksi Gilmore Girlsejä tai Friends-sarjaa. Jälkiruuaksi voi harkita vaniljajäätelöä.

Opiskeluaikojeni apteekkityövuoroihin liittyi budjetti- ja aikataulusyistä neljäskin pitsatyyppi, jota en kuitenkaan lähtisi tässä suosittelemaan. Se on se mikrossa valmistuva roiskeläppä.

Avomies tietää, ettei kannata kysyä minulta, minne haluaisin syömään, ellei halua pitsalle. Ehdotan aina de Pizzabakkers-ravintolaa, jonka puulämmitteisessä uunissa paistuvat Utrechtin parhaat rapeapohjaiset pitsat.

Tämä postaus ei harmi kyllä sisällä kaupallista yhteistyötä. Ryhtyisin sellaiseen mielelläni.